Bambu ja Lento kävivät tänään ulkoilemassa aurinkoisessa säässä Viikin pelloilla Oivan kanssa. Lentoa välillä vähän jännitti Oivan valtava olemus, mutta Oiva kohteli Lentoa oikein nätisti ja välillä kaikki kolme innostuivatkin juoksemaan villinä letkana pitkin polkua. Sellaista koirien riemua on ihana seurata! Bambukin oli niin innoissaan, kun sai taas pitkästä aikaa juosta irti. Eikä Bambu meinannut lähteä vainun perään kuin kerran :) sieltäkin tuli pois kun kehuin Lentoa...taisi pieni mustasukkaisuus yllättää!

Muutenkin Bambu saa viettää tänään vapaapäivää ja otan illalla Lenton mukaan agility treeneihin. Suunnitelmissa olisi leikkiä ja rentoutua siellä muiden koirien keskellä ja mennä vähän putkesta (ehkä jo ilman avustajaa namialustan avulla?) ja muutenkin tehdä irtoamisia namilautaselle siivekkeiden välistä. Sitten ehkä vähän jotain käden liikkeen seuraamista namin/lelun kanssa, että pentu oppii että niillä käsillä on jokin tarkoitus ohjauksessa.

Nyt molemmat koirat makaavat ihan raatoina pitkin lattiaa, joten hyvää ja rauhallista aikaa keskittyä tenttiin lukemiseen! Nukkuva koira = mukava koira :)

Lenton touhuja omalla pihalla