Kaivannon Fanny
"Takku"
1995 - 2006
Takku oli ensimmäinen koirani; luonteikas ja itsepäinen karkeakarvainen mäyräkoira. Sain Takun ala-asteella monta vuotta ensin koiraa toivottuani ja rahaa säästettyäni. Takku oli ehdottomasti paras ystäväni yli lapsuus- ja nuoruusvuosien, siihen asti kunnes minullakin oli jo oma tytär. Takku jouduttiin lopettamaan 11 vuotiaana diabeteksen takia. Takku oli perheen ehdoton kuningatar, nukkui sängyssä ja vartioi parhaita nojatuoleja. 1 vuotiaana Takku myös päätti, ettei joulupukkia enää haluta tähän taloon sisälle ja siitä lähtien lahjat jaettiinkin ihan omin avuin... Tarinoita siitä miten mahdoton, huonotapainen ja hurja Takku oli riittäisi loputtomiin. Mutta eipä sitä voisi kuvitellaaan ala-asteelaisen pikkutytön osaavan kouluttaa kovaluontoista pentua yksin kunnon koirakansalaiseksi. Tarinan opetus: älä osta koiraa lapselle ja sano että se pitää sitten myös hoitaa kokonaan itse, jos on sen halunnut. Joka tapauksessa minä rakastin Takkua kaikista mahdottomuuksista huolimatta ja muistan parhaiten kaikki ihanat hetket: metsäretket, kalastusreissut (Takku rakasti kalastamista), lämpöisen koiran painauteena kylkeä vasten peiton alla...ja tyttärellemme Minealle Takku ei koskaan sanonut pahaa sanaa, vaikka tyttö repi koiraa parrasta aina kun silmä vältti."Takku" (tai ehkä ennemmin "akku"...) oli myös Minean ihkaensimmäinen sana! Vanhempina vuosinaan, kun minäkin aloin olla aikuinen, Takku kyllä alkoikin olla jo parempi käytöseltään. Vaikka jääräpäisenä se pysyi kyllä loppuun asti. Viimeisen puoli vuotta Takku eli harmaakaihista sokeutuneena ja jatkuvasti joko hypo- tai hyperglykemiasta kärsien, koska insuliinin annostusta oli mahdotonta saada juuri sopivaksi. Lopulliseen lepopaikkaansa, Lemmikinniemeen suuren kiven juureen järven rannalle, Takku haudattiin tammikuussa 2006.
Viimeinen kuva Takusta
